Juutun välitunnilla pikkuaikuiskaverini kanssa juttelemaan, enkä kehtaa enää karata päiväkotikaverieni perään (nimitys tulee heidän käyttytymisestään), joten pakenen vessaan. Kun olen pesemässä käsiä, alan yhtäkkiä katsoa itseäni peilistä. Naama on sama, jonka näin edellisaamuna auton sivupeilistä. Silmien aluset eivät ole mustat, vaan ne ovat oikein silmäpussit, kurttuiset ja harmaat. Ne näyttävät hassuilta minun kasvoissani. Hiukseni ovat täydellisesti juuri kuten ne aamulla laitoin. Minulle täydellinen tarkoittaa nätisti olevaa sivujakausta. Juurikasvu kilpailee harmaudesta silmien kanssa, mutta minä keskitän voimani silmiini. Niihin, josta näkee onko ihminen elävä vai kuollut. Minua alkaa naurattaa. Minä hymyilen, irvistän, ilveilen. Nojaan vessan seinään ja haluan jäädä peilin eteen koko välitunniksi. Olen sama henkilö, kuin pari päivää sitten suihkun peilin eteisessä. Minulla on todella hauskaa yksinäni, enkä halua palata keskustelemaan taulun sijainnista pikkuaikuisen pikku sisustusihme-huoneessa. En myöskään halua varmistaa sadannetta kertaa yökyläilystä tai vastata kysymykseen "mitä sulla on ens jaksossa" tai "mitä aineita sä kirjotat". En jumalauta tiedä!

Mutta

ollessani syömässä kolmelta iltapäivällä veli pamahtaa paikalle ja alkaa puhua kirjoituksista. Minä sitten esitän tyhmiä kysymyksiä ja yhtäkkiä tajuan meidän pohtivan, mitä kirjailijan kannattaa kirjoittaa. No kieliä tietenkin. Äidinkielen lisäksi saksa, englanti ja ruotsi. Sitten kirjailijoiden pitää tietää jotain maailmasta ja koska maantieto ei juuri kiinnosta, päädyimme biologiaan. Kuudes ainevalinta on selvä psykologia, koska se on kuulemma samaa kategoriaa kirjailijoiden kanssa. Myötäilen, vaikken täysin ymmärrä, mitä hän vihjailee. Korjatessani juustoa ja kinkkua jääkaappiin veli oivaltaa, että historiahan on tärkein aine kirjailijalle. Minä tyrmään ajatuksen sekunnissa ja väitän opiskelevani historian historiallisista romaaneista (Varmaan!). Veli valittaa jotain, ettei fiktiota voi lukea totena, mutta minä uskon vahvasti oppivani tarvittavan yleissivistyksen Sivistyksen käsikirjasta, joka vieläkin odottaa koskemattomana äidin kirjahyllyssä.